Ameriikasta pari viikkoa sitten tilatut paidat saapui tänään. Anssi tilasi monia erilaisia, mut miä tyydyin tällä kertaa vain kahteen Evil Dead-aiheiseen paitaan. Kuvat ovat vähän tärähtäneitä, mutta toisessa lukee legendaarinen "This is my boomstick" ja punaisessa paidassa on Ash moottorisahoineen uhoamassa, että "Yo, She-bitch! Let's go!" Kyynärpääkin on kauniisti ruvella.

Mun yläpuolella olevassa asunnossa aloitettiin tällä viikolla kylpyhuoneen remontointi. Siitä lähtevä melu on aivan käsittämätöntä. Remppajampat saapuu joka aamu seitsemäksi poraamaan ja jatkaa kaakeleiden jyrsimistä aina kello neljään. Oon yrittänyt käyttää korvatulppia, mutta hitot niistä mitään apua ollut. Oon nukkunut koko viikon tajuttoman huonosti ja näen jo painajaisia siitä poran äänestä. Toivottavasti toi ei jatku pitkään, tai joutuu mennä äitille ja isille evakkoon.

Kattelin pitkästä aikaa The Big Lebowskin ja Midnight Cowboyn. Kummatkin hemmetin hyviä elokuvia. Lebowski on mun suosikki kaikista Coenin veljesten elokuvista. Burn After Reading oli melko läheistä sukua Lebowskille, muttei yltänyt missään vaiheessa sen tasolle. Siitä puuttui The Dude. Midnight Cowboy taas on Dustin Hoffmanin parhaita elokuvia. Pidän Joe Buckin ja Ratso Rizzon välisestä ystävyydestä. Olikohan se Jon Stewart, joka totesi Midnight Cowboyn olevan se ensimmäinen "gay western", kun Brokeback Mountainille jaettiin muutama vuosi sitten Oscareita. Se taitaa olla vähän katsojan silmässä...

Sain luettua uusiksi Richard Dawkinsin kirjan God Delusion sekä Sam Harrisin The End of Faith: Religion, Terror and the Future of Reason. Luin taannoin myös Michael Shermerin kirjan vastaavasta aiheesta, nimi vain on päässyt unohtumaan. Pidin Harrisin teoksesta valtavasti. Äijällä oli oikeasti pokeria nostaa kissa pöydälle. Uskontokriittiset teokset synnyttää minussa aina voimakkaita tunteenpurkauksia, syvää epätoivoa, suoranaista vitutusta. Oikeasti. Whiskey-tango-foxtrot?! Välillä tuntuu, että vain pieni prosentti maailman ihmisistä elää 21. vuosisadalla.