Mun aikomuksena ei ole tehdä tästä mitään Big Brother-blogia, mutta ajattelin nyt kuitenkin vuodattaa tässä ensimmäisen kahden viikon fiilikset. Mielipiteet monista asukkaista ovat odotetusti muuttuneet useampaan kertaan. Osasta ensivaikutelmat osuivat nappiin, osan kanssa menin täysin metsään. Ylin suosikkini on edelleen 20-vuotias Sampo Helsingistä. Odotan että väki talossa vähenee ja Sampo pääsee enemmän esille. Juuri nyt porukka on täynnä voimakkaita persoonia, ja monet hyvät tyypit jäävät auttamatta pimentoon. Sampo tuntuu olevan aidosti oma itsensä, ei sorru känniääliöintiin, juonitteluun tai pahansuopaan "läyhäämiseen". Kaveri on tuossa porukassa myös varmasti fiksuimmasta päästä. Sampo kuuluu talon kuopuksiin, mutta hän on moniin talon vanhempiin asukkaisiin verrattuna osoittanut yllättävääkin kypsyyttä. Ei sillä että mä olisin odottanut Sampon olevan jotenkin epäkypsä, talon vanhukset sen sijaan on olleet aikamoisia pettymyksiä. Ei sitä kunnioitusta todellakaan ansaita pelkällä syntymävuodella. Toki mä olen tämän ikäisenä kokemattomampi ja tyhmempi kuin ihminen, joka on ehtinyt katsella maailmaa mua kymmenen tai kaksikymmentä vuotta pidempään. Mutta Ihmebantun sanoin: "viisaissa vanhuksissa on viisautta, tyhmissä vanhuksissa on tyhmyyttä."

Käsikirjoitus on edennyt melko tuttuun tapaan. Yhteishenki on alkanut rakoilla, kuppikuntia on syntynyt ja juoruilu pahenee päivä päivältä. Minun harmikseni yksi tuotannon melko läpinäkyvistä tavoitteista on saada aikaan sutinaa ja peittojen heiluttelua. Asukkaita paritetaan puoliväkisin ja jos ei muuten onnistu, niin Isoveikka antaa kuningas Alkoholia ja avaa ovet sviittiin. Ja sitten seiskat ja hymyt ja iltikset revittelee otsikoilla: "Villiä seksiä BB-talossa!"

Jumankekka. Katsonko mä Napakymppiä vai Big Brotheria? Kiinnostaako ihmisiä ihan aikuisten oikeasti se hässiminen ja pimeässä peiton alla duunailu? BB:n tuotantotiimi on alkanut panostaa noihin romansseihin kausi kaudelta enempi ja enempi. Ja se sieppaa mua aivan vietävästi. Tällä kaudella asukasvalinnat ovat sentään melko onnistuneet, mutta joku on kuitenkin mennyt mönkään. Kokonaisuudesta uupuu tietty balanssi. Edellisillä kausilla valitettiin ettei ole tarpeeksi bileitä. Tällä kertaa BB järkkää taloon miltei kahden viikon yhtäsoittoisen ryyppyputken heti alkuun. Hei, kohtuus kaikessa, eikös? Katsojille - ja etenkin asukkaille - tulee ähky, kun pihalta löytyy joka ilta bileet.

Kohtuus on unohtunut myös tuossa pari päivää sitten tapahtuneessa kahtiajaossa. On siirrytty yhdestä ääripäästä toiseen. Talosta löytyy tätä nykyä paratiisi ja slummi ja asukkaat on jaettu kahteen leiriin. Idea on kympin arvoinen, toteutus toistaiseksi vain viisi. Paratiisissa jatkuu sama dokaaminen kuin tähänkin asti. Ei nappaa. Slummissa sen sijaan eletään ennätysankeissa oloissa. Niin ankeissa, että moni katsoja - ja asukas - epäilee Isoveikan loukkaavan jo ihmisarvoa. BB:ssä on nähty pulsuelämää aiemminkin, mutta tällä kertaa tuo kuvio on viety äärimmäisyyksiin. Overkill, mate. Tuotanto on jakanut asukkaat slummiin täysin mielivaltaisesti sen sijaan, että jako olisi ratkaistu kilpailulla. Monia slummiin joutuneita asukkaita tuo askarruttaa ja kaihertaa. Nallekarkit ei mee aina tasan, mutta pakko myöntää, että tuosta jäi todella paha maku suuhun. Etenkin kun huomaa, että jo syntyneet ja potentiaaliset lemmenparit jäivät erottamatta. Myös jaon vaihtuvuus tuntuu ainakin tällä hetkellä todella hitaalta ja pieneltä. (kerran viikossa järjestettävä päällikkö-kisa) Toivon BB:n kehittävän asukkaille jatkossa enemmän mahdollisuuksia pudota slummiin/kohota paratiisiin. Muuten me nähdään pahimmassa tapauksessa useampi totaalihajoaminen ja koko kisan luovutus.

BB aloitti tuon kahtiajaon melko vaisusti. Slummilaiset ei saaneet ekaan kahteen vuorokauteen mitään aktiviteetteja. Tulos oli katsojan kannalta äärimmäisen tylsä. Porukka makasi fleguna lattialla ja hajosi itsesääliin. Slummista löytyy odotetusti mm. neuroottinen Tuija sekä temperamenttinen Nino, jota vituttaa niin paljon, että häneltä omien sanojensa mukaan irtoaa naama. Hän on ottanut tupakanhimoissaan silmätikukseen talon kuopuksen, yhdellä aivosolulla varustetun Mensa-wannabe Lotan. Konfliktit ovat toki suotavia, mutta ei ole kiva katsoa kun 30-vuotias aikuinen mies itkettää 18-vuotiasta tyttölasta, joka on henkiseltä iältään lähempänä ala-asteikäistä. Siitä on viihde kaukana. Eikä mun mielestä voi vedota siihen, että vapaaehtoisestihan nuo tuonne taloon ovat menneet. Ei sen varjolla ihan mitä tahansa paskaa voi syytää. Kohtuus kaikessa. Etenkin rankuissa. BB rankaisee intin tyyliin, eli yksi mokaa ja kaikkia rangaistaan. Se on hyvä se. Isoveli on kuitenkin seisottanut asukkaita niin paljon ja niin lyhyellä aikavälillä, etten ihmettelisi jos porukan vanhin löytää pian tulpan jalastaan. Ensimmäinen rankku oli seisoskelua pihan hiekka-alueella vähissä vaatteissa. Tätä seurasi yli puoli vuorokautta kestänyt yötyö kaapelien ääressä, seisomalla sekin. Vuorokausi eteenpäin ja taas seisottiin rangaistuksen muodossa yli viisi tuntia. Onko havaittavissa kenties pientä mielikuvituksen puutetta? Kaipailisin ensimmäisellä kaudella tutuksi tullutta jalkapuuta.

Tuotantotiimistä on liikkunut urbaanilegendaa ja salaliittoteorioita siitä asti kun tämä tosi-tv-formaatti rantautui Suomeen. Heitä parjataan puolueellisiksi. Asioita mukamas peitellään, äänestystuloksia peukaloidaan, kilpailijoita suositaan jne. En ole allekirjoittanut kyseisiä väitteitä, mutta nyt on pakko myöntää että joku tämän vuoden Big Brotherissa haiskahtaa. En jaksa uskoa siihen, että tuotannolla olisi oma suosikkinsa, en sitten millään. Mutta joku mättää kun pelkän koosteen katsovilla ja 24/7:n omistajilla on eräästä asukkaasta niin kovin erilaiset mielikuvat vielä kahden viikon jälkeen. En jaksa parjata Terttua tässä sen enempää, totean vain että muori on ehkäpä kammottavin asukki koko BB:n historiassa. Tämä puheidensa perusteella 61-vuotiaana hautaan valmis täti haluaa vain rakastaa kaikkia Jumalan rakkaudella, ei koskaan sano mitään pahaa, ei tuomitse, ei riitele ja tahtoo kaikille pelkkää hyvää. Tämä on tullut harvinaisen selväksi niin 24/7:ssa kuin jokapäiväisissä koosteissa, Terttu kun paasaa tätä sanomaa kuin kovalevyllä ei muuta informaatiota olisikaan.

Media, julkimot ja valtaosa koosteen seuraajista fanittaa Terttua. Tämä talon vanhin asukas kohosi kuitenkin jo ensimmäisellä viikolla 24/7:kan kautta ohjelmaa seuraavien inhokiksi. Tertun puheet ja teot ovat jatkuvasti ristiriidassa. Täti mm. painottaa anteeksiannon tärkeyttä, mutta on itse toistuvasti kaivelemassa häneen kohdistuneita viikon takaisia vääryyksi - toisen osapuolen anteekispyynnöstä huolimatta. On todella hämmentävää kuinka läpinäkyvästi tuotanto peittelee Tertun jatkuvia piikittelyjä, töppäilyjä ja suoranaisia aivopieruja. Koosteissa hän on edelleen herttaisesti hymyilevä seniori, joka ei tahdo kenellekään pahaa. Eilinen häkellyttävä kommentti juutalaisista näyttää painuneen kokonaan pimentoon, mutta sitä osasin odottaa. Eniten mua kummastuttaa se kuinka Tertun, Lotan ja Tuijan välinen toissapäiväinen konflikti pimitettiin lähestulkoon kokonaan. Kohtausta ei löydy edes BB:n verkkosivujen video-galleriasta, vaikka sinne muuten tungetaan pienimmätkin eripurat. Kyseistä välikohtausta seuratessa Tertusta tuli entistä voimakkaammin esiin se, ettei hän kuuntele ihmisiä. (Hän ei ole kahden viikon aikana oppinut asuintovereidensa nimiä, vaikka heillä on nimikoidut paidat. Sen sijaan Terttu kutsuu heitä "se viron tyttö ja se hawaiin tyttö"-tyylillä) Esa A, joka on eittämättä talon fiksuin asukas, on yrittänyt keskustella Tertun kanssa mm. uskonasioista.  Mutta kuinka se onnistuu, kun toinen ei yksinkertaisesti kuuntele, vaan puuhuu päälle ymmärtämättä vastapuolen argumenttia ja vastaa kysymykseen ulkoa opetellulla litanialla? Ja vaikka mä tavallisesti kunnioitan mua vanhempia ihmisiä miltei automaattisesti, Terttu kyllä osoittaa käytöksellään, ettei ikä tai sen mukana tuoma oletettu elämänkokemus takaa viisautta. Ihmebantua jälleen lainaan ja kysyn, että minkä takia joku pitää nostaa korokkeelle vain sen syntymävuoden takia? Ihminen, joka on ollut pälli koko ikänsä ei muutu arvokkaaksi ja viisaaksi vaan sen takia, että ruumis rupeaa prakaamaan. Kyllä satavuotiaalle saa sanoa, että se on kusipää, jos se on kusipää.