Oon täydellisessä Beatles-hurmiossa. Pelattiin Anssin kanssa koko ilta The Beatles: Rock Band-peliä. Mun oli tarkoitus saada se vasta joulupukilta, mut Anssi lähtee joulupäivänä Hawaijille, niin avattiin lahja vähän etuajassa, että molemmat pääsee nauttimaan siitä. Ostettiin siis peli + Rock Band soitinsetti, johon kuuluu kitara, rummut ja mikki. Bassokitara pitää ostaa erikseen.

Mä hoitelin meidän bändissä Ringon osuudet. Ringo on suosikkini ja Beatlesia tuntemattomille kerrottakoon, että kaveri soitti rumpuja. En oo koskenut rumpuihin sitten yläasteen musatuntien, joten mulla meni hetki että sain edes tollaset leikkirummut haltuun. Loppupeleissä oon kuitenkin sitä mieltä, että rummuttaminen on huomattavasti hauskempaa ja haastavampaa kuin se muovikitaran näppäily. Rummuissa vaaditaan ehkä hitusen enemmän sävelkorvaa ja rytmitajua kuin kitaran rämpyttämisessä. Ringon roolissa pelaaja joutuu huolehtimaan symbaalista, kahdesta tom-tomista ja bassorummun pedaalin poljennasta. Ensimmäiset biisit meni läpi vähän haparoiden, mutta Sgt. Pepperistä eteenpäin tuli jo viiden tähden suorituksia. Se, että meillä molemmilla on ollut Beatlesin tuotanto luissa ja ytimissä lapsesta asti helpottaa soittamista huomattavasti.

The Beatles: Rock Band on visuaalisesti upea peli. Animaatioiden tyyli muuttuu uran edetessä vuosi vuodelta happopitoisempaan suuntaan  Kappaleita soittaessa on aidosti upea fiilis, ja Beatlemanian vallassa kiljuvat fanit tartuttaa hysteriansa myös pelaajiin.