Mulla on aivan karmea päänsärky, koska en saanut kahvia vuorokauteen. Oon juonut kahvia 13-vuotiaasta asti, eli kofeiiniaddiktio ei ole ihan pieni. Odotan tässä nyt kärttynä, että mun kömö kahvinkeitin tiputtaisi sitä kahvetta pannuun. Mutta se on taas maaliskuu. Mahtaa tuleva kevät tuntua hienolta tuon eeppisen talven jälkeen. Kaipaan kovasti kesäisiä sateita ja avoimesta ikkunasta öisin kantautuvaa mustarastaan laulua. Kirjoittaminenkin sujuu paremmin kevät- ja kesäaikaan, vaikka on sitä tekstiä tullut naputeltua kuluneena talvenakin.

Viime aikoina lukeminen on kyllä vienyt voiton kirjoittamisesta. Mulla on iltalukemisena edelleen Tuija Lehtisen sara@crazymail.com, josta pidän kovasti. Lisäksi sain päätökseen Dan Brownin uuden hittikirjan Kadonnut symboli. Kirja oli sitä tuttua Brownia, samalla kaavalla kirjoitettu kuin Da Vinci-koodi, Enkelit ja demonit ja Meteoriitti. Brown hallitsee cliffhangerit, se on myönnettävä. Kirjaa ei ihan helpolla käsistään laske. Mutta tunne siitä, että kaiken on lukenut jo useampaan kertaan Brownin aiemmassa tuotannossa häiritsee valtavasti. En myöskään pidä Brownin tavasta jankata asioita ja selittää selittämästä päästyä. Jos joku hahmo on klanipäinen lihasköntti, mainitaan se lähes joka kerta, kun kyseinen hahmo on paikalla. Pidän Robert Langdonista, mutta vaikka kaveri on seikkaillut jo kolmessa kirjassa, ei hänestä juuri anneta uutta tietoa. Tiedän, että Langdon putosi pienenä kaivoon ja kärsii klaustrofobiasta, hänellä on mikkihiirikello, poolopaita ja kyky päteä joka käänteessä. Langdon on myös selkeästi Brownin oma alter ego poolopaitaa ja tweed-takkia myöten.

Käytiin äipän kanssa viime viikolla Merikeskus Vellamossa. Mun on vieläkin vaikea uskoa, että Kotkasta löytyy jotain niin hienoa. Sen yhteydessä toimiva maakuntamuseokin on upea, etenkin kun muistaa millainen se oli entisissä tiloissa. Pakko myöntää, että Kotka on todella kiehtova kaupunki. Mua melkein harmittaa, etten päässyt kokemaan sitä 50-luvun Kotkaa, jota mm. Keisarikunta-elokuvassa kuvataan. Käytiin äipän kanssa myös elokuvissa, koska mun piti arvostella Disneyn Prinsessa ja sammakko. Se oli aivan ihana, juuri sitä vanhaa kunnon Disneytä, jonka parissa mä 90-luvun alussa kasvoin.

Ainiin, hiphei! Me mennään huhtikuussa katsomaan Tampereella pyörivä Beatles-musikaali. Ja saan todennäköisesti tällä viikolla arvosteltavaksi hiljattain suomeksi ilmestyneen Beatles-kirjan Can't Buy Me Love